Ammattirakentaja-lehti

Lasifakta_bann_250x140 px

adult-agent-approval-684385

Parma Oy:n Kotkan elementtitehdas Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voittoon

Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun tuomaristo on päätynyt valitsemaan korkeatasoisen ja tasaväkisen kärkikolmikon joukosta vuoden 2018 kilpailun voittajaksi Parma Oy:n Kotkan elementtitehtaan. Tehdas on erikoistunut väliseinä‐ ja hissikuiluelementtien valmistamiseen. Muille kärkisijoille ylsivät Ruduksen kaksi tehdasta, Nurmijärven betonituotetehdas ja Tuupakan valmisbetonitehdas.

”Parman Kotkan tehtaan valtteja työturvallisuuskilpailussa menestymisessä olivat – tietysti erinomaisen alkukilpailumenestyksen lisäksi – poikkeuksellisen pitkä tapaturmaton historia, toukokuun 2019 lopussa yli 3100 päivää ja johdon vahvan näkemyksellinen tahto panostaa työn turvalliseen tekemiseen”, toteaa kilpailun tuomaristoon kuuluva Etelä‐Suomen Aluehallintoviraston työsuojelun ylitarkastaja Keijo Päivärinta.

Tehdas on voittanut työturvallisuuskilpailun jo kerran aiemminkin, vuonna 2011. Tuolloin tehdas oli saavuttanut ensimmäisen kokonaan tapaturmattoman vuotensa. Sen jälkeenkään tehtaalla ei ole sattunut yhtään poissaoloon johtavaa tapaturma. ”Poikkeuksellisen pitkä tapaturmaton historia on hatunnoston arvoinen suoritus myös sen johdosta, että tuotanto on hoidettu ns. suorana urakkana, ja työn tekemisen tahti on sen mukainen”, Päivärinta jatkaa.

Hyvä esimerkki tehtaalla tehdyistä isoista panostuksista työturvallisuuteen on varastoalueelle varta vasten turvallisuussyistä rakennettu nousutie, johon on tehty räätälöidyt avattavat kulkusillat hissikuiluelementtien päälle nousemista varten. Investoinnilla on päästy kokonaan eroon nojatikkaiden käyttämisestä nostorakseja kiinnitettäessä ja irrotettaessa, mikä on merkittävä turvallisuusetu erityisesti talvella lumen ja jään liukastaessa sekä pihan että tuotteet.

Jo tehtyjen turvallisuusinvestointien lisäksi tehtaalla on hyvin valmistellut jatkosuunnitelmat työturvallisuuden ja työolosuhteiden kehittämisinvestoinneille myös jatkossa.

”Tämä on hieno tunnustus työturvallisuuden parantamiseksi tehdylle työllemme. Tavoitteenamme on saavuttaa Nolla tapaturmaa –kulttuuri ja Kotkan tehdas näyttää tässä suhteessa esimerkkiä koko Consolis‐konsernissa”, sanoo Parma Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Viljanen.

”Viime kädessä kysymys on sitoutumisesta yhteiseen päämäärään. Esimerkiksi se on tärkeää, että havaittuihin puutteisiin tartutaan heti ja niistä kerrotaan avoimesti eteenpäin. Se ei ole mitään nipottamista, vaan itsestä ja kaverista huolehtimista. Kiitos tästä saavutuksesta kuuluu ihan jokaiselle tehtaan työntekijälle”, iloitsee tehdaspäällikkö Jari Karvonen.

”Betoniteollisuuden jo kymmenettä kertaa järjestetyssä valtakunnallisessa työturvallisuuskilpailussa finalistijoukko oli jälleen kerran erittäin korkeatasoinen ja tasaväkinen, toteaa kilpailun tuomariston vetäjä, toimitusjohtaja Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä.

Kilpailun loppusuoralle niin ikään yltäneet Rudus Oy:n Tuupakan valmisbetonitehdas sekä Rudus Oy:n Nurmijärven betonituotetehdas edustivat molemmat myös erittäin korkeaa työturvallisuuden tasoa. ”Nämä tehtaat näyttävät muille mallia siinä, että nolla tapaturmaa tavoite on saavutettavissa kaikilla tehtailla, jos niin halutaan”, korostaa kilpailun tuomaristoon kuuluva Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi. ”Ne, joilla on tahto, keksivät keinot, ja ne, keillä ei tahtoa ole, keksivät selitykset”, Harjuniemi jatkaa.

Kokonaiskilpailun voittaja palkitaan kultaisella kypärällä ja Fennian lahjoittamalla 5.000 € rahapalkinnolla käytettäväksi voittajatehtaan työturvallisuustyöhön.

Kokonais‐ ja osakilpailuvoittajien lisäksi kilpailussa palkittiin kunniakirjoin myös turvallisuustasoansa eniten viime vuodesta parantaneet tehtaat. Nämä olivat elementtisarjassa Jousenon Elementti Oy:n tehdas Joutsenossa, tuotetehtaiden sarjassa Parma rail Oy:n ratapölkkytehdas Forssassa sekä valmisbetonitehtaiden sarjassa Mikrobetoni Oy:n valmisbetonitehdas Lahdessa.

Palkinnot ja muut huomionosoitukset jaetaan Betoniteollisuuden Kesäseminaarissa Tampereen tornihotellilla perjantaina 23.8.2019.

Taustatietoa Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailusta 

Betoniteollisuuden valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 2009 alkaen. Kilpailu käytiin yhteensä 56 tuotantolaitoksen kesken kolmessa eri sarjassa: elementtitehtaat (41 tehdasta), valmisbetonitehtaat (6 tehdasta) ja betonituotetehtaat (9 tehdasta).

Kilpailussa kukin tehdas pisteytettiin Elmeri+‐järjestelmän mukaisen turvallisuusmittauksen, tehtaan turvallisuusjohtamisen tason, tapaturmataajuuden ja sairauspoissaolojen perusteella. Tuotantolaitosten turvallisuustason auditoinnin ja mittaukset toteutti Tapaturva Oy Juha Merjaman johdolla. Kolmihenkinen tuomaristo valitsi kokonaiskilpailun voittajan sarjavoittajien joukosta tehdaskäyntien ja tehtaan henkilökunnan haastattelujen pohjalta.

Kilpailun tuomariston muodostivat puheenjohtaja Matti Harjuniemi Rakennusliitosta, ylitarkastaja Keijo Päivärinta Etelä‐Suomen Aluehallintovirastosta ja toimitusjohtaja Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä.

Työturvallisuuskilpailun tavoitteena on ollut yritysten työturvallisuustyön motivaation kohottaminen, hyväksi todettujen turvallisuuskäytäntöjen levittäminen ja yritysten turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kannustaminen. Kilpailu liittyy oleellisena osana RT:n ”Nolla tapaturmaa 2020” ‐tavoitteeseen.

Lisätietoja:

Jussi Mattila, toimitusjohtaja, Betoniteollisuus ry, Puh. 0400 637 224
Jarmo Viljanen, toimitusjohtaja, Parma Oy, Puh. 040 747 3630
Juha Merjama, toimitusjohtaja, Tapaturva Oy, Puh. 040 752 5247