Cramon Vuoden olosuhdehallinnan kohde -kilpailu käynnistyy – Rakennustyömaiden pölynhallinta ja kuivumisaikojen ennakointi puntarissa

Rakennuskone- ja laitevuokraamo Cramo käynnistää kaikille avoimen Vuoden olosuhdehallinnan kohde -kilpailun jo toista kertaa. Kilpailun tavoitteena on parantaa rakentamisen laatua ja turvallisuutta. Tänä vuonna kiinnitetään erityistä huomiota työmaiden pölynhallintaan ja siihen, miten muuttuvat olosuhteet on otettu huomioon esimerkiksi aikataulutuksessa.

Kilpailun avulla halutaan löytää vastuullinen työmaa, jossa niin kosteuden- kuin pölynhallintakin ovat käytössä. Toinen tärkeä päämäärä on edistää tietoisuutta turvallisesta rakentamisesta ja riskien välttämisestä. Vuoden olosuhdehallinnan kohde -kilpailu järjestettiin viime syksynä ensimmäistä kertaa. Kilpailu on avoin kaikille Suomessa toimiville rakennusalan yrityksille. Kilpailussa on mukana kolme kategoriaa eli asuntorakentaminen ja toimitila- sekä julkinen rakentaminen.

Olosuhdehallinta näkyy lopputuloksessa

– Haluamme Cramolla edistää turvallista ja laadukasta, mutta samalla myös tehokasta rakentamista. Tämä perustuu monelta osin esimerkiksi rakennustyömaan pölyn- ja kosteudenhallintaan sekä oikean lämpötilan ylläpitämiseen. Nyt kiinnitämme erityistä huomiota pölynhallinnan ohessa siihen, miten työmaalla ennakoidaan muuttuvat olosuhteet, jotka vaikuttavat esimerkiksi betonin kuivumiseen, kertoo Cramo Finlandin toimitusjohtaja Tuomas Myllynen.

Kilpailussa tarkkaillaan esimerkiksi sitä, miten työmaalla on varauduttu siihen, jos huomataan, että aikataulusta jäädään jälkeen muuttuneiden olosuhteiden takia. Ja sitä, onko aikataulutuksessa varattu riittävästi aikaa rakenteiden kuivumiseen. Pölynhallinnan osuudessa seurataan, miten suunnitelmat on tehty ja miten niitä toteutetaan käytännössä.

Kilpailun kautta Cramo haluaa korostaa, että puutteellinen olosuhdehallinta näkyy rakentamisen lopputuloksessa ja vaikuttaa kiinteistöön koko sen elinkaaren ajan. Suunnitelmallisuus lisää myös työturvallisuutta, kun esimerkiksi syöpää aiheuttavien hiukkasten poisto toteutetaan hallitusti.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty kilpailu osoitti, että olosuhdehallinta saadaan toimivaksi kokonaisuudeksi, kun suunnitteluun ja toteutukseen sekä dokumentointiin varataan aikaa ja resursseja. Vuoden olosuhdehallinnan kohteeksi valittiin vuonna 2021 Macra Oy ja Orimattilan paloaseman rakennustyömaa.

Kilpailu käynnistyy 3. lokakuuta

Vuoden olosuhdehallinnan kohde -kilpailu käynnistyy 3. lokakuuta 2022 ja osallistumisaika kestää 31. lokakuuta asti. Kisaan voi ilmoittaa yhden käynnissä olevan kohteen tai työmaan. Kaikki kilpailuun osallistuvien työmaiden edustajat haastatellaan. Haastattelujen perusteella raati valitsee kolme parasta kohdetta kustakin kategoriasta ja käy tutustumassa työmaihin ja haastattelee työmaaorganisaatiota.

Finaaliin päässeet työmaat ja voittaja julkistetaan Cramon kanavissa loppuvuoden aikana. Kustakin kategoriasta valitaan voittaja.Voittajat saavat Cramo-tunnuksen ja 500 euron lahjakortin.

– Raatiin osallistuu Cramon omia olosuhdehallinnan asiantuntijoita eri puolita Suomea. Työmaille tehtävien katselmusten aikana tiedustellaan olosuhdehallinnan suunnitelmista, niiden toteuttamisesta ja loppuraportoinnista. Yksityiskohtaisesti kysytään myös sääsuojauksesta, mittausmenetelmistä ja seurantatyökalujen käytöstä, kertoo Myllynen.

Kilpailuun voi osallistua täyttämällä Cramon nettisivuilla olevan lomakkeen.

 ——-

Cramo Finland Oy on osa Boels-Cramo-konsernia. Olemme alamme johtavia tekijöitä Euroopassa. Boels-Cramolla on toimintaa 17 maassa ja 750 toimipisteessä, joista 200 sijaitsee Pohjois-Euroopassa. Suomessa toimimme noin 450 henkilön voimin yli 50 toimipisteessä kautta maan. Cramo Finlandin

liikevaihto on 97 milj. euroa (2021). Palvelemme Suomessa noin 17 000 asiakasta. Asiakaskuntaamme kuuluu yrityksiä rakennusteollisuuden ja muun teollisuuden, kaupan sekä julkisen sektorin alalta. Olemme jakamistalouden edelläkävijöitä. Tutustu meihin osoitteessa www.cramo.fi.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.