Digitaaliset kaksoset luovat edellytyksiä laadukkaammalle kiinteistönhallinnalle – Skanska ja Polku kehittävät malleja yhdessä

Skanska ja Polku Innovations ovat sopineet yhteistyöstä, jonka tavoitteena on kehittää yhdessä rakennusten digitaalisia kaksosia tietomallipohjaisesti. Digitaaliset kaksoset ovat fyysisten kiinteistöjen virtuaalisia malleja yhdistettynä niiden dataan. Kiinteistöjen käyttäjät pystyvät tarkastelemaan sovelluksen kautta esimerkiksi olosuhde- ja tuotetietoa, mikä helpottaa kiinteistöjen hallintaa. Digitaalisen kaksosen sisältö voi vaihdella käyttäjätarpeen mukaan, ja se toteutetaan yhdessä tulevan käyttäjän kanssa rakennuskohteen tyyppi huomioiden.  

Nykyaikaisten rakennusten elinkaaren aikana hyödynnetään useita digitaalisia järjestelmiä, jotka ohjaavat muun muassa rakennusten lämmitystä, ilmanvaihtoa sekä energiatehokkuutta. Järjestelmistä saatavan ja digitaaliseen kaksoseen ohjautuvan datan avulla voi esimerkiksi optimoida sisäilmaolosuhteita, seurata tilojen käyttöasteita sekä ennakoida huollon tarpeita, millä on suora vaikutus käyttäjän viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Datan avulla voi pidemmällä aikavälillä myös edistää tilasuunnittelua aidon käyttäjätarpeen mukaisesti.

Kehityksen taustalla kattava pilotointi

Skanska ja Polku Innovations ovat pilotoineet erilaisia tietomallipohjaisia palvelukokonaisuuksia yhdessä asiakkaidensa kanssa. Esimerkiksi Tampereen Härmälänrannan Sampo -nimiseen asuintaloon kehitettiin digitaalinen kaksonen, jolla asukkaat voivat seurata reaaliaikaista huoneenlämpöä ja asuntokohtaista vedenkulutusta.

Digitaalisia kaksosia voi hyödyntää myös rakennusprosessin laadunhallinnassa. Olosuhde- ja tuotetiedon ollessa ajantasaista ja tarkkaa, on helpompi vastata asiakkaiden tarpeisiin ja kysymyksiin kiinteistön materiaaleihin tai teknisiin järjestelmiin liittyen. Yksi tavoitteista onkin myös tehostaa tiedonkulkua hankkeiden eri osapuolien välillä.

”Digitaalisilla kaksosilla on potentiaalia auttaa yhteiskuntaa kaupungistumiseen, ilmastomuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvien haasteiden ratkaisemisessa. Niiden avulla tuetaan muun muassa kiinteistöjen tilasuunnittelua, huollon ennakoitavuutta ja optimointia, operatiivista tehokkuutta ja sidosryhmien välistä vuorovaikutusta nykyaikaisten käyttöliittymien avulla. Rakennetun ympäristön kasvava digitalisaatio, IoT-laitteiden hintojen lasku, analytiikkaan ja visualisointiin liittyvien kyvykkyyksien kehittyminen edistävät digitaalisten kaksosten mahdollisuuksien realisoitumista”, sanoo toimitusjohtaja Vladislav Jumppanen Polku Innovations Oy:stä.

”Yhteistyö Polku Innovationsin kanssa alkoi jo vuonna 2018, ja olemme vuosien varrella kehittäneet yhdessä digitaalisen kaksosen teknologista kyvykkyyttä sekä tuotteistaneet konsepteja. Tunnistimme yhdessä hyvin nopeasti, että yritystemme osaamisalueet täydentävät toisiaan. Skanska tuo yhteistyön yhtälöön monipuolista osaamista sekä ymmärrystä rakentamisen prosessista ja Polku Innovations taas ainutlaatuista teknologiaosaamista tietomallintamisen ja digitaalisten palveluiden tuotteistamisen osalta”, kertoo digitaalisten palveluiden johtaja Miro Ristimäki Skanskasta.

Yhteistyön tavoitteena on jatkokehittää ja jalkauttaa palvelukokonaisuuksia Skanskan rakennushankkeille asiakaslähtöisesti sekä hyödyntää toteumatietoa tulevien kohteiden suunnittelussa.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.