Geo-Master Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi Antti Torppa

Geo-Master Oy tunnetaan kokeneena ja ammattitaitoisena asiantuntijana pohjatutkimuksen ja geosuunnittelun toimialalla. Vuonna 1984 perustettu yritys on erikoistunut geotekniikkaan, pohjarakentamiseen sekä mittaustekniikkaan. Vuosikymmenten aikana yritys on kasvanut pienestä insinööritoimistosta noin miljoonan euron liikevaihdon osakeyhtiöksi.

Geo-Master Oy:n kehitysjohtajana vuosi sitten aloittanut Antti Torppa on sukupolvenvaihdoksen myötä siirtynyt yhtiön toimitusjohtajaksi.

– Toimistomme sijaitsee Turussa, mutta palvelemme kiinteistön omistajia, rakennuttajia ja urakoitsijoita ympäri Suomen aina Hangosta ja Ahvenanmaalta pohjoiseen Suomeen saakka, Torppa kertoo.

Geo-Master Oy:n palvelukokonaisuus kattaa pohjatutkimusten ja geosuunnittelun lisäksi pilaantuneeseen maaperään liittyvät tutkimukset ja asiantuntijatehtävät, sekä kartoitus- ja mittaustehtävät uudishankkeiden ja olemassa olevien rakennusten parissa. Yrityksen yhdeksi kulmakiveksi on muovautunut perustusten kunnon ja perustusrakenteiden vaurioiden selvittämisen sekä niiden kunnostussuunnittelun tehtävät.

– Pitkän kokemuksemme ansiosta tunnemme hyvin suomalaisen maa- ja kallioperän ja kykenemme toteuttamaan teknisesti ja kokonaistaloudellisesti laadukkaita geoteknisiä ratkaisuja mitä erilaisimpiin kohteisiin sekä uudis- että korjausrakentamisen parissa, hän valottaa.

Asiakaslähtöinen toimintakonsepti

Henkilöstön omistama Geo-Master Oy työllistää tällä hetkellä yhdeksän henkeä. Lisäksi projekteissa apuna toimii pohjatutkimusta suorittavan yhteistyökumppanin, Geotiimi Oy:n neljä tutkijaa. Uutena toimitusjohtajana Antti Torpalla on selkeä näkemys siitä, mitkä ovat ne elementit, joita vaaditaan asiakaslähtöiseen palveluun ja menestyksekkääseen toimintakonseptiin.

– Palvelumme on aina pohjautunut ja tulee tästä eteenpäinkin pohjautumaan laatuun. Tämä ehkä vähän kliseinenkin, mutta todella tärkeä asiakaslupaus perustuu kolmeen esiin nostettavaan kohtaan. Ensinnäkin geosuunnittelijan ja rakennushankkeen muiden osapuolten tulee tehdä aktiivista ja saumatonta yhteistyötä.

– Toiseksi: laadukkaiden suunnitteluasiakirjojen toteutus edellyttää, että maastotutkimusta suorittavat tutkijat ja suunnittelijat puhuvat samaa kieltä, ts. molemmin puolin tiedetään, mitkä ovat odotukset ja tarpeet lähtötietojen hankinnan suhteen, Antti Torppa korostaa.

– Kolmantena: geosuunnittelija on mukana myös rakentamisvaiheessa. Käymme pääurakoitsijan ja maanrakentajan kanssa läpi urakan keskeisen sisällön sen ominaispiirteineen ja olemme hankkeen valvojan apuna varmistamassa onnistunutta toteutusta.

Aikataulutuksen merkitys on myös keskeinen  

– Meidät saa kiinni puhelimella tai sähköpostilla, ja voimme nopeasti kommentoida asiakasta askarruttavaa asiaa tai antaa heti tarjouksen tehtävän edellyttämästä työstä. Projektin aikana teemme asiat sovitussa aikataulussa hankkeen loppuun asti, hän painottaa.

Tärkeää on myös hyvä yhteys, sekä positiivinen ja kannustava ilmapiiri niin yhtiön sisällä kuin myös asiakkaiden suuntaan.

– Työ saa ja pitääkin olla hauskaa. Kun toimistolla on ihmisillä suupielet ylöspäin, näkyy tämä myös asiakkaiden suuntaan. Pidämme sekä henkiset että fyysiset työkalut kunnossa, niin maastossa kuin toimistossa, hän huomauttaa.

Geo-Master Oy on ollut vahvasti kehittämässä geoteknistä alaa ja rakentamisen laatua yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa.

– Alan kokeneina ammattilaisina haluamme olla tuottamassa entistä korkeatasoisempia palveluita niin nykyisille kuin tulevillekin asiakkaillemme. Asiakkaamme ja muut yhteistyökumppanit voivat luottaa ammattitaitoomme läpi hankkeen kaikkien vaiheiden aina hankeselvitysvaiheesta toteutukseen saakka, Antti Torppa summaa.

www.geo-master.fi

geomaster

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.