Helios Nordic Energy Finland Oy suunnittelee uutta datakeskusta Tervolaan kuntaan. Noin 20 kilometrin päähän Tervolan kunnan keskustasta Koivuun suunniteltu datakeskus työpaikka-alueineen toisi toteutuessaan merkittäviä investointeja, uusia työpaikkoja ja kasvavia verotuloja. Hankkeen vaikutus koko alueen elinvoimaan olisi merkittävä.
Helios Nordic Energy Finland Oy (Helios) suunnittelee uutta datakeskusta Tervolaan kuntaan. Kaavoitusta varten on perustettu konserniyhtiö ” Helios 1 Cranberry Oy ”, joka on toimittanut alueen kehittämistä koskevan kaavoitusaloitteen Tervolan kunnalle. Kaavoituksen ja YVA-menettelyn yhteydessä arvioidaan alueen soveltuvuutta datakeskustoimintaan.
Noin 20 kilometrin päähän Tervolan kunnan keskustasta Koivuun suunniteltu datakeskus työpaikka-alueineen toisi toteutuessaan merkittäviä investointeja, uusia työpaikkoja ja kasvavia verotuloja. Hankkeen vaikutus koko alueen elinvoimaan olisi merkittävä. Hankkeen alustava alue on noin 860 hehtaarin maa-alue. Suunnittelualueen läpi kulkee Fingrid Oyj:n voimalinja, ja alueelle on suunnitteilla Fingridin uusi Louepalon sähköasema, johon datakeskus on tarkoitus liittää.
”Suomen vahvuuksia datakeskusten sijoittumiselle ovat turvallinen ja ennustettava toimintaympäristö, luotettava sähköverkko, viileä ilmasto ja laadukkaat tietoliikenneyhteydet. Suomella on erinomainen mahdollisuus nousta alan kärkimaihin. Datakeskusten tarve kasvaa nyt merkittävästi ja nykyisessä maailmantilanteessa on meidän kaikkien internetin käyttäjien etu, että meitä koskevaa tietoa voidaan käsitellä turvallisesti Suomessa sijaitsevilla palvelimilla”, kertoo Jenny Hölttä, hankkeen kehittäjä Helioksella.
Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoskan mukaan Helioksen hanke tukee Tervolan kuntastrategian tavoitteita ja on merkittävä kunnan ja alueen elinvoiman kannalta: ”Tervolan kunta on profiloitunut Lapin biokuntana, jossa tuotetaan ja hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. On hienoa, että Helios on käynnistänyt datakeskushankkeen suunnittelun kuntaamme. Näin Tervolassa ja lähiseudulla tuotettua uusiutuvaa energiaa voidaan hyödyntää paikallisesti. Hanke on positiivinen piristys aluetalouteen tuoden monipuolisia kasvuvaikutuksia. Verotulojen lisäksi datakeskus työllistää merkittävän määrän eri alojen työntekijöitä, kasvattaa alueen elinvoimaa ja luo uudentyyppisiä mahdollisuuksia yrittäjyyteen.”
Lisätietoja:
Jenny Hölttä
hankekehityspäällikkö
Helios Nordic Energy Finland Oy
+358 40 668 5757
jenny.holtta@heliosnordic.com
Mika Simoska
Tervolan kunnanjohtaja
+358 40 506 2928
mika.simoska@tervola.fi