Simo Skogberg (vas.) ja Sami Nevala työskentelevät Sustera Oy:llä energia- ja elinkaarisuunnittelun sekä vastuullisen rakentamisen parissa. Kuva: Sustera Oy
Ilmastonmuutos on tuonut Suomeen yhä pidempiä ja kuumempia hellejaksoja, joiden myötä rakennuksissa tikittää ylilämpöpommi. Hyviä vakiintuneita viilennysratkaisuja kuitenkin löytyy jo. On aika ottaa ne käyttöön.
Helleaallot aiheuttavat Suomessa keskimäärin noin 110 ennenaikaista kuolemaa ja 170 sairaalahoitojaksoa vuodessa. Tulevaisuudessa haitat voivat moninkertaistua, mutta rakennusten jäähdytyksen tarvetta arvioidaan silti usein menneisyyden säädatan perusteella. Ihmiset viettävät suurimman osan ajastaan sisätiloissa, mutta liian monesta uudisrakennuksestakin viilennys puuttuu kokonaan.
”Rakennettavat talot suunnitellaan ja mitoitetaan tekniseltä käyttöiältään vähintään 50 vuodelle. On korkea aika ottaa tulevaisuuden ilmastoriskit huomioon myös suunnittelupöydällä”, sanoo Susteran johtava asiantuntija ja osastopäällikkö Simo Skogberg.
Kun viilennys huomioidaan jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa, vältetään esimerkiksi rakennusten ulkoseinien jälkikäteinen täyttäminen ilmalämpöpumpuilla – ja niihin vaadittavat taloyhtiöiden lupaprosessit.
Tahtoa ja rohkeutta suunnitteluun
Asuntorakentamisen kustannuspaineet ajavat usein ratkaisuihin, joissa noudatetaan vain minimivaatimuksia. Viilennyksen kohdalla tämä tarkoittaa kuumia sisätiloja: määräysten mukaisesti asuintiloissa sallitaan jatkuvasti 27 asteen ja kesällä jopa 32 asteen sisälämpötilat. Viilennys on kuitenkin mahdollista toteuttaa rakennuksiin hallitusti ja kustannustehokkaasti.
”Erityisesti maalämpökohteissa esimerkiksi keskitetty ilmanvaihdon tuloilman viilennys on tehokas ja lähes ilmainen tapa jäähdyttää rakennusta. Kun kokonaisuuteen lisätään aurinkosähkö, voidaan viilennys tuottaa kesäaikaan jopa päästöttömästi ja omavaraisesti”, sanoo Susteran johtava asiantuntija ja tiimipäällikkö Sami Nevala.
Ympäristöministeriössä valmistellaan asetusta, joka toisi tilanteeseen helpotusta. Asetuksen myötä uusien asuinrakennusten ylilämpenemistarkastelun raja laskisi 27 asteesta 26 asteeseen. Laskennassa käytettäisiin vuoden 2050 sääskenaariota.
Esimerkiksi koulurakennusten osalta vastaavaa kehitystä ei kuitenkaan ole vielä riittävästi nähtävissä. Skogberg muistuttaa, ettei rakennusten viilentämisessä ole kyse vain tekniikasta.
”Hankkeiden tilaajilta, suunnittelijoilta ja päätöksentekijöiltä tarvitaan tahtoa ja rohkeutta. Kun viilennysratkaisut sisällytetään alusta asti osaksi rakennusten suunnittelua, se maksaa itsensä takaisin hyvinvointina, turvallisuutena ja energiatehokkuutena.”
Lisätietoja:
Sustera Oy
Simo Skogberg
Johtava asiantuntija ja osastopäällikkö
hankkeiden ympäristöluokitukset
simo.skogberg@sustera.com
+358 40 554 3579
Sami Nevala
Johtava asiantuntija ja tiimipäällikkö
energiapalvelut
sami.nevala@sustera.com
+358 41 731 3567