Koronavuosi kolhi Satakuntaa pelättyä vähemmän – rakennusalaa kannatteli etenkin korjaustoiminta

Satakunnan miljardin euron rakennusmarkkina työllisti vuonna 2020 keskimäärin 7 850 henkilöä. Notkahdus vuodentakaiseen oli poikkeusolosuhteet huomioiden varsin maltillinen; alan työllisyys seudulla heikkeni vain vajaalla 400 hengellä. Rakentajia piti pinnalla etenkin korjausrakentaminen, mutta uudisrakentamisenkaan tahti ei ainakaan vielä viime vuonna hyytynyt, sillä erilaisia talonrakennustöitä aloitettiin lähes kolmanneksen verran edellisvuotta enemmän.

Talonrakentamisen alueellinen suhdannekatsaus osoittaa rakennusalan toimijoiden olevan kohtalaisen tyytyväisiä lähimenneisyyteen ja niin ikään katsovan toiveikkaina myös tulevaan. Ennen koronakriisiä aloitetut hankkeet ja työmaiden pysyminen auki pitivät Satakunnan rakentamisen kelpo vauhdissa koko koronavuoden ajan. Niin rakennuttajat, suunnittelijat kuin urakoitsijatkin odottavat töidensä määrän kasvavan edelleen kevään ja kesän aikana talvikauteen verrattuna. Odotukset perustuvat etenkin korjausrakentamisen kasvuun, sillä lupakehityksen perusteella uudisrakentaminen näyttäisi hidastuvan.

Satakunnan seudulla asuntorakentamisen reilua pudotusta tasapainotti muu talonrakentaminen, jossa aloitusten määrä kasvoi 42 prosentilla. Kirkkaaseen voittoon aloitusten kasvussa kirivät maatalouden rakennushankkeet. Teollisuus- ja varastorakentamisessa nousua oli 29 prosentin verran, liike- ja toimistorakentamisessakin kolme prosenttia. Julkiselle palvelurakentamiselle kävi huonommin, sillä saralla aloitukset vähenivät vajaalla kolmanneksella. Tosin useampia suuria julkisia hankkeita on käynnistynyt tai vielä käynnistymässä tämän vuoden puolella. Niiden myötä tilastokäyrät näyttävät muutaman kuukauden päästä täysin erilaisilta.

”Satakunta on maakuntana melko pieni, joten yksittäiset suuret rakennushankkeet saattavat aiheuttaa suhdannelukemiin suuriakin hyppäyksiä ja notkahduksia. Kuitenkin meno markkinoilla on ollut tosiasiallisesti tasaisempaa ”, toteaa Talonrakennusteollisuuden Varsinais-Suomen ja Satakunnan aluepäällikkö Markku Leppälehto.

Ennakkotietojen mukaan Satakunnassa aloitettiin viime vuonna 374 asunnon rakentaminen. Määrä on 42 prosenttia vuodentakaista pienempi. Samoissa laskulukemissa oli myös uusien rakennuslupien määrä. Pientalorakentamiseen ennakoidut huimat nousut eivät näy vielä viime vuoden tilastoissa; omakotitalojen aloitukset vähenivät kahdeksalla prosentilla. Asuinkerrostalohuoneistoja aloitettiin peräti 70 prosenttia vähemmän ja miltei yhtä paljon vähenivät myös niille myönnetyt luvat. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat Porissa viime vuoden aikana 3,7 prosenttia.

”Vaikka Satakunta on kärsinyt viime vuosina väestökadosta, niin peli ei silti ole vielä menetetty. Satakunta on vahva teollisuusmaakunta, ja uudet avaukset uusiin teknologioihin parantavat tilannetta entisestään. Vielä kun maakunnan toimijat alkaisivat puhaltaa yhteen hiileen, jotta maakunnan veto- ja pitovoima saataisiin kuntoon. Asiat eivät korjaannu itsestään, tekoja tarvitaan”, summaa Markku Leppälehto julkaistessaan työuransa viimeisen suhdannekatsauksen.

 

Lisätietoja:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

Uusin lehti

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista
sähköpostiisi kerran viikossa.

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

 

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.