Kuopion ensimmäiset puukerrostalot valmistuvat Saaristokaupunkiin tilaelementeistä – hankkeessa korostuvat vähähiilisyys ja toistettavuus

Pohjois-Savo saa ensimmäiset puukerrostalonsa, kun Kuopion Saaristokaupunkiin valmistuu tänä keväänä kaksi M2-Kotien vuokra-asuintaloa puusta. A-Insinöörit vastaa puukerrostalojen rakennesuunnittelusta. Kuopion talot on toteutettu julkisivua lukuun ottamatta samalla tavalla kuin M2-Kotien ensimmäiset puutalokohteet Jyväskylässä.

Y-Säätiön M2-Kotien rakennuttamien, nelikerroksisten puukerrostalojen rakennustyöt ovat loppusuoralla Saaristokaupungin Keilarinteessä. Asukkaat muuttavat maakunnan ensimmäisten puukerrostalojen 48 asuntoon kesäkuussa.

Kerrostalojen kaikki asuinkerrosten rakenteet ovat puuta. Rakentamisessa on käytetty elementtitehtaalla valmiiksi koottuja tilaelementtejä.

– Rakennustapa ja -materiaalit vähentävät huomattavasti rakentamisen hiilijalanjälkeä, nopeuttavat asentamista ja helpottavat kosteudenhallintaa. Tavoitteemme on pienentää kohteissamme hiilijalanjälkeä 70 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja olla täysin hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, Y-Säätiön rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman perustelee.

Puumateriaali näkyy katon lisäksi julkisivun puuverhouksena sekä porrashuoneen portaissa ja seinissä. Vain talojen alin, osittain maan alle jäävä kerros on betonirakenteinen.

Tilaelementit vauhdittavat asennusta, mutta vaativat tarkempaa suunnittelua

Keilarinteen talojen tilaelementtirakenteet ovat elementtitehtaalla ristiinliimatusta massiivipuulevystä eli CLT:stä valmiiksi rakennettuja moduuleja.

– Tilaelementtirakentamisessa työt painottuvat tehtaalle työmaan sijaan. Se edellyttää aina tavanomaista tarkempaa ja pitemmälle vietyä suunnittelua, sillä moduuleja ei voi enää muokata työmaalla. Esimerkiksi asuntojen lattiamateriaalit ja märkätilat tulevat valmiiksi asennettuina. Työmaalla tilaelementit nostetaan paikoilleen, ja tehdään tarvittavat kiinnitykset, kytkennät ja viimeistelytyöt, kertoo rakennussuunnittelusta vastannut projektipäällikkö Tuomas Malinen A-Insinööreistä.

Asennustöitä tehdään vain kuivalla säällä, mikä taas helpottaa rakentamisen aikaista kosteudenhallintaa. Puurakentamisessa muun muassa paloturvallisuuden varmistaminen edellyttää erityisiä suunnitteluratkaisuja. Kuopion asunnoissa puuelementit on verhoiltu palokipsilevyillä.

– Puinen runkomateriaali vaatii automaattista sammutuslaitteistoa ja myös varautumista sprinklauksen häiriötilanteisiin. Puurakenteet on suojattu paloa vastaan ja puu mitoitettu siten, että rakenne kestää myös mahdollisen tulipalotilanteen, Malinen kertoo.

Erilaisista julkisivuratkaisuista haetaan kokemuksia

Kuopion talot toteutetaan julkisivurakennetta lukuun ottamatta samalla tavalla kuin M2-Kotien ensimmäiset, Jyväskylään vuonna 2020 valmistuneet puukerrostalokohteet. Tavoitteena on ollut parantaa rakennustehokkuutta.

– Jyväskylän puukerrostalot ovat yhtä 20 sentin paksuista massiivipuulevyä, mutta Kuopiossa käytämme sisäpuolella CLT-rakennetta ja paikalla tehtäviä julkisivuja. Käyttämällä erilaisia julkisivurakenteita selvitämme samalla, miten erilaiset ratkaisut vaikuttavat asumiskustannuksiin sekä käyttö- ja peruskorjauskuluihin, Kampman sanoo.

– A-Insinööreissä on useiden vuosien kokemus puukohteiden suunnittelusta ja toteutuksesta ja vahvaa näkemystä modernista puurakentamisesta. Puukerrostalorakentamisen historia on lyhyempi kuin muilla rakennusmateriaaleilla, joten pääsemme vakiinnuttamaan toimialalle uusia käytäntöjä, Tuomas Malinen sanoo.

Kuopion Keilarinteen talojen asunnot ARA-vuokra-asuntoja, joihin asukasvalinnat tehdään huhtikuussa 2021. Muutto kohteisiin käynnistyy kesäkuussa. Y-Säätiön M2-Kotien hankkeessa päärakennesuunnittelijana toimii A-Insinöörit, pääurakoitsijana JVR-Rakenne ja arkkitehtisuunnittelijana Arkkitehtuuritoimisto AT.

Lisätietoja:
Pekka Kampman, rakennuttamisjohtaja, Y-Säätiö
Puh. 020 7020 211
[email protected]

Tuomas Malinen, projektipäällikkö, A-Insinöörit
Puh. 040 184 1215
[email protected]

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista
sähköpostiisi kerran viikossa.

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.