Ammattirakentaja-lehti

2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

LVI-TU-Kannakointi

LVI-urakoinnissa edelleen hyvä vauhti – Alue- ja yrityskohtaiset erot korostuvat

Rakentamiseen ennustettu voimakas lasku ei ainakaan vielä näy LVI-urakoitsijoiden arvioissa. Suhdannetilanteen odotetaan jatkuvan kohtuullisen hyvänä kevätkauden pääosassa Suomea. Vain muutamassa maakunnassa näkymät ovat synkkiä.

LVI-asennuksen suhdannekatsauksen mukaan uudisrakentaminen, erityisesti asuntorakentaminen, on pysynyt arvioita selvästi korkeammalla tasolla. Myös huoltotoiminta on yhtä hyvällä tasolla kuin syksyllä.

  • Sen sijaan korjausrakentamisen nykytila on syksyistä selvästi huonompi. Tämä voi johtua siitä, että saneeraamista harkitsevat eivät ole vielä uudisrakentamisen vahvassa imussa lähteneet liikkeelle, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n Jari Syrjälä sanoo.

Alueelliset yrityskohtaiset erot korostuvat

Aluekohtaisten erojen ohella yrityskohtaiset erot samallakin alueella toimivissa yrityksissä ovat kasvaneet. Vahvin uudis- ja korjausrakentamisen tilanne on Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa.

  • Jälkimmäisissä maakunnissa sekä Kainuussa vauhti perustuu pääosin muutamaan isoon sairaala- ja terveysasemahankkeeseen. Heikoin tilanne vaikuttaa olevan Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa, mutta ko. alueiden vastausten vähäisestä määrästä johtuen johtopäätösten vetäminen on epävarmaa. Kaupungeista meno on pääkaupunkiseudun ohella kiivainta Turussa ja Tampereella, vaikka kuhina ei vielä näy täysillä Pirkanmaan LVI-urakoitsijoiden tilauskannassa, Syrjälä toteaa.

Hintakilpailun kiristyminen vihjaa ankeammista ajoista

Osaavasta henkilöstöstä on edelleen kova pula isoimpien kaupunkien alueilla, niiden ulkopuolella alkaa olla puutetta töistä. Lomautettujen määrä on kasvussa.

  • Laskennassa on runsaasti töitä loppuvuodelle. Valmistautumisesta ankeampiin aikoihin kertoo hintakilpailun kiristyminen, Syrjälä sanoo.

Suhdannepoimintoja

Uudisrakentamisen hyvä vire jatkuu: se on hyvällä tolalla 53 %:lla vastaajista (53 %, lokakuu 2019). Valtakunnallisesti katsoen tilanne ei ole juurikaan muuttunut lokakuisen suhdannekyselyn jälkeen, alueellisia muutoksia on jonkin verran.

  • Oulun, Kokkolan ja Porin seuduilla sekä Turun alueella ja pääkaupunkiseudulla rakentaminen jatkuu melko vilkkaana.
  • Seinäjoen ja Kouvolan seuduilla uudisrakentaminen on vähentynyt syksystä 2019: tilauskantaa riittää osittain, mutta tarjouspyynnöt ovat hiljenemässä.

Korjausrakentaminen on laskenut tyydyttävälle tasolle: hyvä 43 %:lla ja tyydyttävä noin puolella vastaajista, kun vielä lokakuussa se oli hyvä 67 %:lla.

  • Turun ja Kokkolan seuduilla sekä Kuopion alueella saneerauksien määrä on kasvanut sitten lokakuun 2019.
  • Pääkaupunkiseudun korjausrakentaminen on kohtuullisen vilkasta.
  • Korjausrakentaminen on vähentynyt varsinkin Porin ja Seinäjoen seuduilla.

Huoltotoiminta jatkuu tasaisena. Siinä on vähintäänkin hyvä tilanne 51 %:lla vastaajista (58 %, syksy 2019).

  • Kasvua on erityisesti Kymenlaaksossa.
  • Keski-Pohjanmaalla huoltotoiminta on noussut tyydyttävälle tasolle sitten syksyn 2019.
  • Huoltotoiminta on vähentynyt Etelä-Karjalassa ja Pirkanmaalla.

Yritysten tilauskanta on jakautunut kolmanneksiin: kasvussa 31 %:lla, pysynyt ennallaan 35 %:lla ja laskussa 35 %:lla vastaajista.

Aineisto

Katso graafit: https://www.lvi-tu.fi/wp-content/uploads/2020/01/LVI-TU-LVI-asennuksen-suhdanteet-Talvi-2020.pdf

Lisätiedot

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
Jari Syrjälä p. 050 352 5120, jari.syrjala@lvi-tu.fi
Pipsa Hiltunen p. 0400 287 939, pipsa.hiltunen@lvi-tu.fi


Nettibanneri 1_140x250

Vallox_banneri_140x250px

Rakentaja_kymppi (1)

Fineletric_banner_for_webportal_140x250px_0819_3ver

STARK_ammattirakentajalehti_140x250px_2

iskasBanneri 140X250