Ammattirakentaja.fi

  • Rakennusalan ammattilaisille suunnattu julkaisu, jolla yli 10 000 lukijaa
NRC Group sai vuoden 2020 aikana uuden ympäristöohjelman, jonka myötä aloitettiin muun muassa yrityksen energiankulutuksen seuranta liiketoiminnan hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Konkreettisiin ilmastotekoihin on päästy esimerkiksi Väyläviraston ratahankkeessa, jossa puretusta turvalaitejärjestelmästä kierrätetään alumiinisia ratalaitekaappeja ja muita metalliosia.
Rautakauppa päätyi koronavuonna 4,8 prosentin kasvuun, mutta kasvu ei jakautunut toimialalla tasaisesti. Selkeästi ero näkyi kuluttaja- ja ammattiasiakaskaupan välillä. Kun isommat hankkeet menivät jäihin, kuluttajat ryhtyivät itse kohentamaan kotia ja pihaa.
Vuonna 2015 McKinsey & Companyn tekemän tutkimuksen mukaan rakennusala oli kaikista toimialoista toiseksi vähiten digitalisoitunut. “Ala on suuri ja perinteinen ja sen ominaispiirteet luovat haasteita muutoksen toteutumiseen. Vauhti on kuitenkin selvästi kiihtynyt parin viime vuoden aikana. Esimerkiksi vielä viisi vuotta sitten harva tiesi mitä ‘tietomalli’ tarkoittaa kun tänään sen käyttäminen on arkipäivää.” sanoo Group Builder Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Harri Majala.
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

Uusin lehti

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista
sähköpostiisi kerran viikossa.

Tulevat tapahtumat

Virel Yhtiot

Ammattirakentaja 140x250 Vesivek

24TUOTE.fi 480x192 1

140x250 banneri

Rahtikeskus banneri netti

KauppaOy banneri

ZARGES banner140x250

Union Banner

WWW.AMMATTIRAKENTAJA.FI
TUHTI TIETOPAKETTI PK-YRITYKSILLE

HAE ALAN AMMATTILAISIA

Lähetä juttuvinkki