Pilasiko sateinen kesä matonpesuaikeet? – Asiantuntija jakaa kikkansa, jolla matot puhdistuvat ilman vesipesua

Sateisen sään myötä matot saattoivat jäädä monissa kotitalouksissa tänä kesänä pesemättä. Yökasteen vuoksi mattopyykkiin ei välttämättä kannata enää alkusyksystä ryhtyä, mutta sen sijaan matot voi raikastaa sisätiloissa kätevästi ruokasoodalla. Tahranpoistoon Koti Puhtaaksi Oy:n palvelupäällikkö Utu Pakkanen vinkkaa kokeilemaan ruokasoodan ja etikan yhdistelmää.

Kulunut kesä on ollut Suomessa monilta osin sateinen. Ilmantieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli maan länsiosassa paikoin jopa harvinaisen tai poikkeuksellisen sateinen. Kostea sää on haitannut kesän siivoustoimenpiteistä erityisesti matonpesua.

– Heinäkuu on tavallisesti otollinen aika pestä mattoja, mutta tänä vuonna runsaat sateet vaikeuttivat matonpesua monessa osassa maata, kun mattoja ei voinut kuivattaa ulkona, Koti Puhtaaksi Oy:n palvelupäällikkö Utu Pakkanen sanoo.

Vaikka elokuu oli poutaisempi, paras matonpesuajankohta on Pakkasen mukaan jo ohi.

– Nyt alkusyksystä mattojen kuivattamista vaikeuttaa yökaste. Etenkin suuret ja hitaasti kuivuvat matot kannattaa siksi jättää nyt pesemättä, ja kokeilla sen sijaan maton kuivapuhdistusta. Toinen vaihtoehto on viedä matto pesulaan, jossa se pestään ja kuivatetaan materiaalille sopivalla tavalla, Pakkanen sanoo.

 

Sooda raikastaa, etikka ja suola purevat sitkeisiin tahroihin

Pakkasen mukaan maton puhdistus onnistuu hyvin ilman vesipesua, jos matto ei ole erityisen likainen. Täsmäaine puhdistukseen on ruokasooda, joka raikastaa hajuja sekä poistaa yhdessä etikan ja suolan kanssa myös pinttyneempiä tahroja.

– Kuivapuhdistus soodalla on nopea ja ekologinen tapa puhdistaa mattoja. Menetelmä sopii hyvin myös herkille materiaaleille, kuten vaikkapa sellaisille villamatoille, joita ei suositella lainkaan vesipestäviksi. Ennen puhdistusta kannattaa kuitenkin aina tarkistaa maton oma hoito-ohje, Pakkanen sanoo.

 

Utun vinkit mattojen puhdistukseen sisätiloissa:

1. Kuivapuhdista matto ruokasoodalla

Aloita imuroimalla matto puhtaaksi roskista ja irtoliasta, ja ripottele tämän jälkeen maton päälle reilu kerros ruokasoodaa. Voit myös harjata ruokasoodaa maton kuituihin, jolloin se imee hajuja maton syvemmistä kerroksista. Anna soodan vaikuttaa matolla 2–3 tuntia ja imuroi jauhe lopuksi pois.

2. Siivoa tahrat matosta tuoreina

Tahrojen poistossa kannattaa toimia nopeasti, ennen kuin tahra ehtii imeytyä mattoon. Nestemäiset tahrat tulee imeyttää välittömästi esimerkiksi siivousliinaan tai talouspaperiin, jonka jälkeen tahran päälle levitetään ruokasoodaa. Jos kyseessä on rasvatahra, voi joukkoon lisätä myös suolaa. Painele tahraa varovasti talouspaperilla ja anna ruokasoodan imeytyä tahraan useamman tunnin ajan. Lopuksi imuroi matto puhtaaksi. Jos tahra ei irtoa, voit toistaa käsittelyn.

– Mattoon tarttuneeseen purkkatahraan kannattaa kokeilla painaa jääpalaa. Kylmyys kovettaa purkan, jolloin se on helppo rapsuttaa irti matosta, Pakkanen vinkkaa.

3. Puhdista sitkeät tahrat ruokasoodan ja etikan yhdistelmällä

Kaada tahran päälle ensin pieni määrä etikkaa ja ripottele sen jälkeen päälle ruokasoodaa, kunnes tahra peittyy. Etikka pehmittää tahraa ja ruokasooda puhdistaa sekä imee pahat hajut itseensä. Anna seoksen kuplia matolla, kunnes tahra on kokonaan kuivunut. Lopuksi voit imuroida kuivuneen seoksen matolta.

 

Lisätietoja:

Koti Puhtaaksi
palvelupäällikkö
Utu Pakkanen
050 1209
utu.pakkanen@kotipuhtaaksi.fi

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.