Rautakauppias Teemu Tukiainen puhuu mielellään vanhan rakennuskannanpuolesta. Onhan se kulttuurihistoriallista perintöä, jota pitäisi vaalia ja säilyttää jälkipolville.
Vanhemman talon tai huoneiston remontoija törmää usein haasteeseen mistä löytää alkuperäiseen ilmeeseen sopivia elementtejä. Aiempien saneerausten yhteydessä kun on saatettu vaihtaa esimerkiksi ikkunat ja ovet täysin rakennuksen arkkitehtuurin vastaisiin ratkaisuihin.
Porvoon Wanhaa Rautakauppaa voi hyvällä syyllä luonnehtia vanhojen talojen varaosamyymäläksi.
Tuotevalikoiman johtavana teemana on rautakauppa ja perinnerakentaminen. Asiakaskunta koostuu perinnerakentajista, arkkitehdeistä ja suunnittelijoista, somistajista, sisustajista ja tuunaajista aina keräilijöihin asti.
– Meillä on tarjolla runsain määrin 1950-luvulta ja sitä aiemmalta ajalta peräisin olevaa rakennustavaraa sekä niihin liittyviä oheistuotteita. Lisäksi meiltä löytyy niin antiikkia kuin kirpputoritavaraakin, rautakauppias Teemu Tukiainen kertoo.
Tukiainen iloitsee siitä, että vanhojen ovien ja ikkunoiden arvostukseen ollaan hiljalleen heräämässä.
– Entisajan massiivipuiset ovet ovat todellisia puusepän taidonnäytteitä, ne on valmistettu hyvin ja laadukkaasta materiaalista, hän kiittelee.
Käytetty puuaines on niissä mitä kestävintä. Puiden annettiin kasvaa tiheäsyisiksi, ne kaadettiin oikeaan aikaan talvella ja kuivattiin. Korkealuokkaisin raaka-aine käytettiin juuri oviin ja ikkunoihin.
– Uudesta kennorakenteisesta ovesta ei saa millään samanveroista. Poistamalla vanhasta maalikerrokset ja kunnostamalla sen huolella saa alkuperäisen oven, jonka patina nousee kauniisti esille, hän huomauttaa.
Eliel Saarisen ja muiden nimekkäiden suunnittelijoiden kädenjälkeä
Vanhaa huvilaa, arvohuoneistoa tai mummonmökkiä remontoiva voi tulla etsimään Porvoon Wanhaan Rautakauppaan vaikkapa aitoja vanhoja, rakennuksen henkeen sopivia peiliovia.
Niitä löytyy täältä runsain määrin, yli 500 kappaletta eri vuosikymmeniltä. Joukossa on eri tyylisuuntien näyttäviä pariovia, hienoja väliovia, monenlaista komeron ovea sekä komeaa ulko-ovea, osa karmeineen, toiset taas ilman.
Tukiainen esittelee ylpeänä Helsingin Uuden ylioppilastalon vanhoja jugend-ovia. Ne ovat ainutlaatuiset jo historiansa vuoksi.
– Todellisia helmiä olivat Wivi Lönnin ja Armas Lindgrenin suunnittelemien kohteiden ovet, puhumattakaan VR:n pää konttorin ovista, jotka olivat Eliel Saarisen käsialaa. Ne menivät kaupaksi lähes välittömästi, kun kerroin asiakkaille, kuka ne oli suunnitellut, hän toteaa.
Ostajat olivat yksityishenkilöitä. Helsingin Töölöstä, Kaivopuistosta, Punavuoresta ja Kruunuhaasta löytyy korkeita huoneistoja, joissa alkuperäistä ilmettä noudattavat ovet ja ikkunat ovat tärkeä osa kokonaisuutta.
Ikkunoita Tukiainen kuvailee rakennuksen sieluksi.
Porvoon Wanhassa Rautakaupassa käy jonkin verran myös suunnittelijoita etsimässä sopivia ratkaisuja. Vanhoja ikkunoita kysellään moniin tarkoituksiin. Kuusi ruutuiset ovat tällä hetkellä suosituimpia mutta myös kolmiruutuiset ovat haluttuja.
Niitä saatetaan käyttää sisustuselementteinä paitsi yksityiskodeissa myös hotelleissa ja ravintoloissa. Kahviloissa, kaupoissa ja jopa toimistoissa rustiikki ikkuna saattaa toimia tilanjakajana luomassa tunnelmaa muuten ehkä persoonattomaan ympäristöön.
– Lavastukseen menee niitä myös jonkin verran, viimeksi Myrskyluodon Maija -elokuvaan, hän paljastaa.
Vanhaa ei kannata hävittää
Tukiainen on vanhan rakennuskannan puolestapuhuja. Hän muistelee surullisena Helsingin Puistolassa sijainnutta vuosien takaista kohdetta, jonka omistaja päätti teettää ikkunaremontin ja vaihtaa vanhat Terijoelta peräisin olevat verannan ikkunat nykyaikaisiin lämpöikkunoihin. Syynä saattoi olla hyvinkin vedontunne.
– Paikalle saapuessani asentaja pursotti parhaillaan polyuretaania ikkunan ja seinän väleihin. Oli myöhäistä alkaa neuvoa tätä ihmistä vanhan säilyttämisen eduista, hän muistelee.
Miksi ihmiset ovat sitten kantaneet vanhat 1920-luvun talojensa ovet ja ikkunat ullakkokomeroihin ja vaihtaneet ne pahvioviin ja nykyaikaisiin ikkunoihin? Tukiainen arvelee syyksi, että vanhaa ei osattu arvostaa 1960- ja 1970-luvuilla, vaan haluttiin vaihtaa moderniin.
– Muistan itsekin, kuinka pönttöuunit hajotettiin ja tilalle vaihdettiin öljykamiina, kevyt polttoöljy kun oli niin halpaa, hän kertoo.
Toinen syy saattaa olla jopa se, ettei ole perehdytty vanhanajan rakentamisen ratkaisuihin, esimerkiksi siihen, miten pitää vedontunne poissa vanhoista huoneistoista painovoimaisessa ilmanvaihdossa ilman että tärvellään alkuperäistä kokonaisuutta. Onneksi tietoisuus on laajentunut ja aihe piiriä on nostettu esille alan julkaisuissa ja sosiaalisessa mediassa.
Ruotsissa on tällä saralla oltu valistuneempia – naapurimaassa on kyetty vaalimaan vanhaa rakennuskantaa huomattavasti paremmin ja säilyttämään sitä jälkipolville.
– Valitettavasti meillä Suomessa näyttää vieläkin olevan intohimona repiä kaikki vanha ja historiallinen alas, aivan kuin tässä maassa ei olisi riittävästi tilaa uudis rakentamiselle muutenkin. Museovirasto yrittää kyllä saada niitä säästettyä, Tukiainen toteaa.
Aikoinaan Lappeenrannassa asuneena hän huolestui kuultuaan aikeista purkaa pois kaupungissa sijaitsevat Wolkoffin ja Taschinin suvun kiinteistöt. Näiden kahden venäläistaustaisen kauppiassuvun historia nivoutuu vankasti Lappeenrannan keskustan ja erityisesti Kauppakadun kehittymiseen 1800- ja 1900-luvuilla. Helpotus oli suuri, kun museovirasto määräsi kiinteistöt suojeltaviksi. Päätös pelasti nämä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat vanhat rakennukset.
– Muutenhan Lappeenrannassa ei ole enää jäljellä alkuperäisiä puukaupunginosia, ja se on sääli. Ne on purettu pois uuden tieltä ja tilalle on rakennettu massiivisia kauppakeskuksia venäläismatkailijoita varten. Nyt hinnakkaita merkkivaatteita myyvät yritykset menevät nurin, kun tuotteille ei löydy enää ostajia, hän huomauttaa.
Hesarin ilmoitus herätti kiinnostuksen uudesta urasta
Rautakauppa ja rakennustarvikkeet ovat olleet Tukiaisen sydäntä lähellä nuoresta asti. Polku nykyiseen toimeen rautakauppayrittäjänä on ollut kuitenkin vaiherikas. Kuten eräs häntä aiemmin haastatellut toi mittaja sen puki sanoiksi: Tukiaisen CV on hengästyttävän pitkä.
– Sain ensimmäisen työpaikkani vuonna 1969 Lappeenrannan rautakaupasta. Sittemmin tie vei Keskon K-rautoihin ja Keskon pääkonttorille, hän kertoo.
Myöhemmin hän toimi StarckJohann-Telko Oy:n vientiryhmän vetäjänä. Sitten perustettiin vientiyhtiö Vientiteam Oy, ja Tukiainen luotsasi yhtiön Tallinnan konttoria vastaten sen Viron myynnistä.
Erään isomman hankkeen alla yhtiökumppani halusi ostaa yllättäen Tukiaiselta tämän osuuden pois, ja niin hän oli jälleen uuden edessä. Sinänsä tämä oli Tukiaisen kannalta onnekasta, sillä yritys ajautui seuraavana vuonna konkurssiin ja lupaava projekti jäi kesken.
Tukiainen oli tehnyt vuosikaudet kansainvälistä uraa pallotellen kotimaan ja Viron väliä. Hänellä oli kaksi asuntoa ja hän oli tottunut syömään hyvin ulkona asiakkaiden kanssa. Yhtäkkiä lehti kääntyi ja tilalle piti keksiä jotakin muuta. Myyntipäällikön toimi eräässä yrityksessä ei houkutellut, sillä tuotteet eivät tuntuneet omilta.
– Näin Hesarissa ilmoituksen, että Porvoon Wanha Rautakauppa olisi myynnissä. Bossin puvussa ja Lloydin kengissä kulkemaan tottuneelle ero aiempaan tuntui äkkiseltään tyrmäävältä, ja käännyin ovelta pois.
Pari viikkoa mietittyään hän palasi kuitenkin takaisin kysymään olisiko yritys vielä kaupan, ja olihan se.
– Tiesin silloin, että tämä on minun juttuni, enkä oikeastaan kadu sitä päätöstä, hän toteaa.
Uunin kunnostus tai uuden rakentaminen varalämmön lähteeksi kannattaa
Vanhat uuninluukut ovat yksi perinnerakentajan kaipaamista tuotteista. Moni muistaa, että aikoinaan ne olivat pääsääntöisesti hopeanvärisiä. Tämä johtui siitä, että käytännössä kuumuutta kestäviä maaleja ei ollut muita kuin Teknoksen valmistama hopeanvärinen Horna.
Porvoon Wanhan Rautakaupan etuosassa on esillä komea valikoima eri merkkisiä entisajan uuninluukkuja. Tunnetuimpia valmistajia olivat Högfors Karkkilassa, Porin Valu Porissa, Upo Lahdessa ja Leinon Valimo Salossa.
Joukossa näkyy hellan, leivinuunin ja pönttöuunin luukkuja. Ne on otettu talteen puretuista uuneista. Mustat luukut näyttävät upouusilta, mutta ulkonäkö pettää. Oikeasti ne ovat peräisin 1920-luvulta tai sen jälkeisiltä vuosikymmeniltä, ja valurautaisina lähes iättömiä. Teemu Tukiainen nostaa esille yhden käsittelemättömän leivinuunin luukun ja kertoo:
– Ensi alkuun myin niitä tällaisina ruosteisina, ja kerroin asiakkaille, miten helppo ne on saada entistä ehommiksi, kunhan vain hiekkapuhaltaa ja maalaa ne oikean tyyppisellä maalilla uusiksi, hän valottaa.
Sitten Tukiainen tutustui erääseen taitavaan tekijään, jonka kanssa hän ryhtyi kunnostamaan niitä. Valmiin lopputuloksen nähtyään asiakkaat ihastuivat ikihyviksi ja luukut alkoivat löytää tiensä uusio käyttöön. Teknoksen kuumuutta kestävällä maalilla maalattuina ne tuovat kauniin lisän sisustukseen, ja ovat varmasti kestävät käytössä.
– On todella sääli jos tällaisia heitetään menemään, sillä nämä ovat arvokkaita ja luovat tunnelmaa niin vanhaan kuin uuteenkin miljööseen, hän painottaa.
Tänä päivänä, jolloin puhutaan paljon varautumisesta, olisi pelkästään järkevää rakentaa aito tulisija varalämmönlähteeksi. Muurarilta voi tilata halutun kaltaisen lieden, leivinuunin tai takan, ja laittamalla siihen 1920-luvun uuninluukun, siitä saa silmiä hivelevän kauniin kokonaisuuden.
– Meiltä löytyy välillä jopa kokonaisia sarjoja uuninluukkuja, joten tänne kannat taa saapua paikan päälle ideoimaan ennen projektin aloittamista, hän kannustaa.
Entisöinnissä ja perinnerakentamisessa detaljeilla on väliä
Tukiainen on perehtynyt uransa aikana perinnerakentamisen salaisuuksiin ja häntä on haastateltu aiheeseen liittyen niin tv-ohjelmiin kuin lehtiinkin. Myymälästä löytyy perinnerakentamisesta tuttuja materiaaleja kuten pinkopahvia, nupinauloja ja pellavaeristeitä.
Jotta vanhan hirsirakennuksen hengittävyys säilyisi optimaalisena, kaikkien materiaalikerrosten tulee olla muovittomia aina tapetteja myöten. Kotimainen Pihlgren & Ritola Toijalassa on eräs paperitapettien valmistaja, jolta löytyy niin vanhoja kuin uusiakin kuoseja. Tehdas valmistaa kaikki tapettinsa edelleen alkuperäisellä menetelmällä.
Tukiainen muistuttaa, että myös liisterin tulee olla muovitonta. Muovi onkin suoranainen kirosana entisöinti- ja perinnerakentamisen parissa.
Hän muistelee kauhulla aikaa, jolloin kuluttajille myytiin höyrysulkuna muovikalvoa hehtaarikaupalla. Aloitettuaan työt rautakauppayrittäjänä Porvoon Wanhassa Rautakaupassa hän unohti muovit, ristikantaruuvit ja gyprocit.
– En näe ristipääruuveissa sinänsä mitään pahaa, ja torx ruuvit ovat vieläkin kätevämpiä. Ymmärrän hyvin senkin, että tänä päivänä siedetään huonosti vanhan ajan talttapääruuveja, jotka ovat hankalia kiertää jopa koneella. Asia vain on niin, että entisöinnin parissa ristipää- ja torx ruuveja pidetään kauneusvirheenä, hän summaa.
Tekijöitä on kuitenkin moneksi, ja siinä missä yksi saattaa taipua käyttämään ristipääruuvia, kunhan sen saa asennettua piiloon, toiselle se voi olla suorastaan kauhistus. Skaala on laaja.
Varmaa kuitenkin on, että entisöinnin ja perinnerakentamisen parissa yksityiskohdilla on väliä. Esimerkkinä voisi mainita ovenpainikkeet, ikkunoiden ja kalusteiden helat, joita löytyy eri aikakausilta.
Myymälä tarjoaa lisäksi laajan valikoiman vanhoja pinta-asennettavia pisto- ja jakorasiota sekä valokatkaisimia. Joukossa on niin muovisia, posliinisia kuin metallisiakin.
Vanhoissa sähkötarvikkeissa myös 1960 luku on läsnä.
– Alkuperäisistä on saatettu luopua jonkin aiemman remontin yhteydessä, tai niitä on tölvitty huonekaluilla rikki. 1960 luku oli muovin alkuaikaa, ja tällainen kova muovi kesti huonosti iskuja, hän selittää.
Ylivoimaisesti eniten menee 1950-luvun vipukytkimiä, joita on tarjolla niin valkoisina, ruskeina kuin mustinakin.
Keinukytkimellä varustetut katkaisimetovat jo antiikkia, useimmat niistä ovat peräisin 1920-luvulta.
– Niitä saa lain mukaan asentaa ainoastaan sähköasentaja ja vain korvaavasti vanhoihin johdotuksiin. Tämä siksi, etteivät ne ole CE-merkittyjä, Teemu Tukiainen toteaa lopuksi.
Toimittanut: Irmeli Kojonen
Kuvat: Miika Kojonen