Rakennusteollisuus RT: Kaikki alan yritykset tuntevat nyt Ukrainan sodan vaikutukset

Ukrainan sota aiheuttaa suurta epävarmuutta yritysten toimintaan ja tuleviin rakennushankkeisiin, kertovat Rakennusteollisuus RT:n tuoreet selvitykset. Merkittävimmiksi tuotantoa haittaaviksi tekijöiksi RT:n jäsenyritykset arvioivat investointikysynnän laskun ja materiaalien hintojen nousun.

Käytännössä kaikki rakennusalan yritykset näkevät Ukrainassa käydyllä sodalla olevan ainakin jotain vaikutuksia liiketoimintaansa, kertoo Rakennusteollisuus RT:n tuore jäsenkysely.

“Vaikutusten suuruus riippuu sodan kestosta ja vaihtoehtoisten materiaalikanavien löytymisestä. Idästä aiemmin tuoduille tuotteille ja materiaaleille on etsitty ja löydetty uusia, läntisiä toimituskanavia. Tilanne on kuitenkin altis nopeille vaihteluille, jos korvaavia komponentteja tai materiaaleja ei saada ajoissa”, RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo tarkentaa.

Rakentajien murheet näyttävät liittyvän selvästi enemmän materiaalien hintojen nousuun kuin materiaalipulaan. Sodan aiheuttama kustannusten nousu tulee jo viime vuonna alkaneen kovan kustannusnousun päälle. Erittäin suurta haittaa sodan seurauksena kokee silti tällä hetkellä vain noin joka viides alan yritys.

“Rakennusala oli hyvässä vireessä ennen kriisiä, ja vuoden 2021 lopulla aloitettiin runsaasti etenkin asuntorakentamisen hankkeita. Tämä työkuorma kantaa yrityksiä kesän yli. Epävarmuus liittyy tulevaisuuden hankkeisiin”, Vihmo perustelee.

Uhkakuvat osin synkempiä kuin koronakriisin aikaan

Yritykset arvioivat, että sodan vaikutukset alkavat purra kunnolla vasta kuluvan vuoden loppupuoliskolla. Tilanteen ennakoidaan säilyvän normaalia hankalampana myös ensi vuoden. Taustalla on kasvava epävarmuus kysynnästä, joka yhdistyy nopeaan kustannusten nousuun.

Suurin osa yrityksistä varautuu heikkenevään kysyntään. Uhkakuvat ovat osin synkempiä kuin koronakriisissä, ja niiden on nähty jo toteutuvankin. Suurin huoli liittyy investointihankkeisiin.

“Yli 90 prosenttia yrityksistä pitää vähintään melko todennäköisenä sitä, että tilaajat siirtävät hankkeitaan. Lähes yhtä iso joukko pitää vähintään melko todennäköisenä, että hankkeita voi peruuntua”, Jouni Vihmo kertaa jäsenkyselyn tuloksia.

Toinen merkittävä uhka yrityksille on rahoituksen kiristyminen: yli 83 prosenttia vastaajista pitää sitä vähintään melko todennäköisenä.
“Rakennusalalla on näillä näkymin edessä tilanne, jossa kysyntä heikkenee, mutta kustannukset jatkavat nousuaan”, Vihmo vetää yhteen.

“Voimme pehmentää sodan purevuutta kotimaisin keinoin”

Jäsenkyselyn lisäksi Rakennusteollisuus on arvioinut rakennusalan tulevaisuusskenaarioita. Kaikissa niissä – odotetaan sitten nopeaa ratkaisua, sodan pitkittymistä tai sen laajenemista – korostuu katseiden kääntäminen länteen materiaalitoimituksissa ja rakentamisen kustannusten nousu.

“Kustannusten nousun jatkuminen näyttää todennäköiseltä kaikissa vaihtoehtoisissa skenaarioissa. Ennakoimaton kustannuskehitys tekee yritysten tarjoustoiminnasta erittäin vaikeaa”, Vihmo arvioi.

“Vaikka elämme kriisiuutisten keskellä, ei pidä lietsoa katastrofitunnelmia. On äärimmäisen tärkeää, että julkiset rakennushankkeet toteutetaan kaikesta huolimatta suunnitellusti. Voimme pehmentää sodan vaikutusten purevuutta myös huolehtimalla yritysten rahoituksen ja asuntoluototuksen saatavuudesta. Kaikki kotimaisen rahoituksen kiristymiseen johtavat lainsäädäntöhankkeet on pantava jäihin”, RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell summaa.

Investointipäätösten tekeminen vaikeutuu, koska materiaalien saatavuus, hinnat, nykyisten sopimusten tila ja talouden kehitys ovat epävarmoja. Materiaalien ja tuotteiden varastointi lisääntyy. Hankintakanavien hajauttaminen, tuotantoketjujen lyhentäminen sekä huolellisen suunnittelun ja uusien logististen reittien merkitys korostuvat.

“Suomessa on varauduttava pitkään poikkeusaikaan, ja silloin erityisesti tilaajien ja rakentajien yhteistyö ja sopimusten kriisijoustavuus nousee tärkeään rooliin. Hankkeiden viivästyminen tai peruuntuminen ei ole kenenkään etu”, Aleksi Randell muistuttaa.

“Rakennusalalla on avainrooli uuteen todellisuuteen sopeutumisessa kuten huoltovarmuuden turvaamisessa. Rakentamalla uutta ja etenkin korjaamalla jo rakennettua ympäristöä voimme vaikuttaa esimerkiksi energiatehokkuuteen – vihreän siirtymän tärkeys vain korostuu entisestään.”

Rakennusteollisuus RT selvitti maalis–huhtikuussa 2022 Ukrainan kriisin vaikutuksia rakennusalalle. Selvityskokonaisuus muodostui ulkopuolisen konsultin RT:n tilauksesta tekemästä skenaariotyöstä sekä RT:n itse jäsenyrityksilleen kohdentamasta kyselystä.

Maaliskuun 2022 lopulla toteutetun skenaariotyön tavoitteena oli tunnistaa rakennusalan toimijoihin kohdistuvia riskejä ja vaikutuksia. Työ perustui 20 asiantuntijahaastatteluun eri yrityksissä, jotka edustivat laajasti RT:n toimialoja. Työn toteutti Capful Oy.

RT:n jäsenkysely toteutettiin huhtikuun 2022 alkupuoliskolla. Siihen vastasi 435 rakennusyritystä, jotka edustivat kattavasti Rakennusteollisuus RT:n kaikkia toimialoja. Tavoitteena oli kartoittaa sodan vaikutuksia yritysten nykytuotantoon ja liiketoimintaan sekä kriisiin liittyviä uhkakuvia.

rakennusteollisuus.fi

https://www.epressi.com/media/userfiles/151418/
1650549794/rt-ukraina-kooste-21.4.2022.pdf

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.