Rakentajan paras kumppani

Kotimainen LapWall valmistaa puuelementtejä, joista jokainen on askel kohti ympäristöystävällisempää rakentamista.  

Puurakentaminen ja puuelementtien käyttö tulee lähivuosina kasvamaan merkittävästi. Näin arvioi kotimainen LapWall, joka on Euroopan suurin puuelementtien valmistaja ja puuelementoinnin edelläkävijä. Arviota tukee esimerkiksi ympäristöministeriön johtama Puurakentamisen ohjelma, jonka tavoitteena on kasvattaa puurakentamisen markkinaosuutta julkisesta uudisrakentamisesta nykyisestä 31 prosentista 45 prosenttiin jo vuoteen 2025 mennessä. 

– Kaikki megatrendit tukevat puurakentamisen kasvua, on sitten kyse ympäristöystävällisyydestä, kustannustehokkuudesta tai laadusta ja kosteudenhallintakysymyksistä. Myös rakentamisen regulaation kiristyminen nimenomaan ympäristönäkökulmasta lisää puun käyttöä, sanoo Jarmo Pekkarinen, LapWallin toimitusjohtaja ja yksi yrityksen perustajista. 

LapWallin tehtailla valmistuu noin 500 000 neliötä puuelementtiä vuodessa. Tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Pälkäneellä ja Vetelissä, ja työntekijöitä on noin 140. LAPWALL LEKO® -elementointijärjestelmä sisältää noin 50 vakioitua puuelementtituotetta. Päätuoteryhmät ovat LEKO-kattoelementit, -kattoelementtijärjestelmä, -julkisivuelementit, -yksikerrosseinäelementit ja -monikerrosseinäelementit. Kaikki LapWallin käyttämä puu on kotimaista. Tuotteilla on kolmannen osapuolen verifioimat RTS:n EPD-ympäristöselosteet, joissa ympäristövaikutukset on huomioitu koko elinkaaren ajalta. LapWall on hiilijalanjäljeltään negatiivinen, eli yrityksen toiminta sitoo enemmän hiiltä kuin päästää sitä ilmakehään.

– Jokainen puuelementti on askel kohti ympäristöystävällisempää rakentamista. Me näemme, että tällä hetkellä helpoin, nopein ja kustannustehokkain tapa muuttaa rakentamista ympäristöystävällisemmäksi on hybridirakentaminen, jossa puuelementtejä yhdistetään muihin rakennusmateriaaleihin, Pekkarinen sanoo.

Puu sopii yhteen kaikkien materiaalien kanssa, ja puuelementtejä voi käyttää kaikessa rakentamisessa: julkisissa rakennuksissa, kuten päiväkodeissa, kouluissa ja hoivakodeissa, asuinrakennuksissa kerrostaloja myöten sekä liikerakennuksissa, kuten kauppakeskuksissa ja myymälöissä. 

Työmaariskit hallintaan

LapWallin asiakkaita ovat rakennusliikkeet, ja puuelementtien asennus voi tapahtua joko asennuspalvelulla tai asiakkaan omalla työvoimalla. LAPWALL LEKO-elementit ja -elementtijärjestelmät valmistetaan tehtaiden suojassa asennusvalmiiksi, esimerkiksi 25-metrisiksi kattoelementeiksi. Tämä lyhentää työmaa-aikaa ja estää kosteusriskejä, joita työmaan paikoillaan seisominen olisi mahdollisesti voinut aiheuttaa.

– Asiakkaamme tietävät hinnan, aikataulun ja laadun. Asennusvalmis kattoelementtijärjestelmä myös yleensä poistaa tarpeen käyttää rakentamisen aikaista säänsuojaa. Kustannustehokkuutta kuvaa se, että jo pelkkä säänsuoja voi maksaa saman verran kuin kattoelementtijärjestelmämme, Pekkarinen sanoo.

Kustannustehokkuutta syntyy myös siitä, että raaka-aineen käyttö voidaan optimoida tehdasolosuhteissa ja automatisoida osavalmistus, kokoonpano ja suunnittelu. Valmista kattoa voidaan asentaa jopa 1500 neliötä päivässä. 

Parhaat opit avoimesti jakoon

LapWall on perustettu vuonna 2011. Yhtiön strategiana ja tavoitteena on hiilinegatiivisen liiketoiminnan kehittäminen materiaalitehokkuuden, tuotantomenetelmien ja digitaalisuuden keinoin.

– Ennen LapWallia rakennusliikkeillä ei ollut isoissa ja vaativissa kohteissa teollista vaihtoehtoa betonirakentamiselle. Näin alalla valtavan potentiaalin, ja näen sitä edelleen, Pekkarinen sanoo. 

Yrityksen tavoite on nopeuttaa puurakentamisen ja puuelementtien käytön kasvua yhteiskunnassamme. Muutosta vauhdittaakseen se on julkaissut avoimen standardin, joka on otettu alalla käyttöön ja jota yrityksessä kehitetään ja päivitetään jatkuvasti. 

– Toimialan teollistumisessa on edelleen valtava potentiaali. Teollistuminen edellyttää vakiotuotteiden käyttöä rakentamisessa. Tämä mahdollistaa halvemmat tuotteet ja paremman laadun. Me olemme alalla uranuurtajia ja toimialan suunnannäyttäjiä, ja jatkamme innovaatiotyötä edelleen. 

Teksti: Meri Savonen

www.lapwall.fi

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.