Ruduksen Kivenpyörittäjä-palkinto rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemelle

Tampereen kaupungin rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemelle on myönnetty vuoden 2021 Kivenpyörittäjä-palkinto.

Rudus valitsee Kivenpyörittäjäksi vuosittain henkilön, joka on edistänyt ympäristörakentamista Suomessa. Valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista sekä nostaa alan arvostusta. Palkinnolla on pitkät perinteet ja se on jaettu vuodesta 2001 alkaen. Näin ollen tänä vuonna on juhlavuosi, kun palkinto jaetaan 20. kerran.

Tiimityön ja laadun puolustaja

Rakennusinsinööri Raija Tevaniemellä on poikkeuksellinen ura Tampereen kaupungilla. Hän aloitti 1986 suunnitteluinsinöörinä, sittemmin suunnittelutiimin vetäjänä ja vuodesta 2002 hän on toiminut rakennuttajainsinöörinä. Tevaniemellä on vastuullaan Tampereella laajoja ympäristörakenteita suunnittelusta rakennuttamiseen, tuoreena esimerkkinä Ranta-Tampella.

– On ehdoton etu, että saan olla isoissa projekteissa mukana jo niiden suunnittelussa ja sen jälkeen vastata myös rakennuttamisesta. Näin pääsen jo suunnitteluvaiheessa vaikuttamaan siihen, miten ympäristöä lopulta rakennetaan, Raija Tevaniemi sanoo.

– Itse olen taustaltani infrarakentamisen ammattilainen, mutta meillä on kaupungilla hyvä tiimi ja hyödynnän muiden erityisalojen, kuten viherrakentamisen kollegoiden asiantuntemusta. Vastaan kuitenkin kokonaisuudesta.

Kollegat ja kumppanit arvostavat Raija Tevaniemeä päämäärätietoisena, ammattitaitoisena rakennuttajana, joka toimii hyvässä yhteistyössä eri osapuolten kanssa ja arvostaa laatua.

Laatua ja kiertotaloutta

Raija Tevaniemi sanoo ottavansa valinnoissaan aina laadun huomioon, ”vaikka riskillä”.

– Rakennusmateriaalien valinnassa täytyy tietysti miettiä, minne materiaali tulee ja mihin tarkoitukseen. Ei sivutien reunoihin graniittia tarvita, mutta keskustassa rakentamisen pitää olla näyttävää ja laadukasta.

– Kivirakentamisessa arvostan kotimaisuutta. Jos tulee ongelmia, on helpompi selvittää asioita kotimaisen toimijan kanssa. Kyllä sillekin pitää arvo laskea.

Kierrätys on Raija Tevaniemelle tärkeää. – Ei meillä ole varaa tehdä kertakäyttötavaraa, hän sanoo.

– Tiedän, mitä Tampereella milloinkin puretaan ja minkälaisia kierrätysmateriaaleja on tulossa käyttöön. Näin ne voidaan ottaa huomioon jo uutta suunnitellessa.

Hyvä tiimi toimii

Raija Tevaniemi painottaa rakennuttajan roolissa eri osapuolten hyvän yhteistyön merkitystä onnistuneen lopputuloksen kannalta.

– Kompromisseja joutuu aina tekemään, mutta hyvä tiimi on avainsana. Alalla pitkään toimineena hakee ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa asiat sujuvat ja ymmärretään toisiamme. Ammattiosaajien verkostossa tiedän, keneen otan yhteyttä ja voin sen jälkeen luottaa asioiden hoituvan. Innostun helposti ja olen välillä vähän kärsimätönkin. Haluan, että asiat etenevät. Ehkä juuri siksi kiireelliset työt tulevat minun pöydälleni.

Raija Tevaniemeä kiitetään myös siitä, että hän ymmärtää työmaiden toiminnan.

– Jos työmaalla tulee joku ongelma, lähden aina paikan päälle. Katsotaan tilanne, keskustellaan ja kuunnellaan toisiamme ja ratkaistaan asia yhdessä.

– Infra- ja viherrakentamisen pitäisi yleisestikin ottaen kulkea enemmän käsi kädessä. Ei ole olemassa esimerkiksi vain katuja ja vain puistoja, vaan pitää ottaa kokonaisuus huomioon. Vastakkainasettelun sijasta olisi hyvä kuunnella toisiamme.

Rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi, Tampereen kaupunki

  • Rakennusinsinööri, Tien- ja vesirakentamisen opintosuunta
  • Rakennuttaja RAP -pätevyys
  • Tampereen kaupungin suunnitteluinsinööri 1988–2002, rakennuttajainsinööri 2002–
  • Tuoreimpia työreferenssejä: Viiden Tähden keskustan järveltä- järvelle -hankkeeseen kuuluvien Ratinanrannan, Laukonsillan, Vuolteentorin, Vapriikinraitin ja Ranta-Tampellan alueen siltojen, kanavan ja yleistenalueiden toteuttaminen sekä Viinikanlahden asemakaavan valmisteluun liittyvän teknisensuunnittelun ohjaaminen
  • Aiemmin muun muassa Vuoreksen puistokadun ja Särkijärvensillan toteuttaminen

Katso laajempi artikkeli kuvineen tästä linkistä

Kuvatekstejä – kuvat Marjaana Malkamäki

1.

Rudus myönsi vuoden 2021 Kivenpyörittäjä-palkinnon Tampereen kaupungin rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemelle. Hän vastaa isojen alueiden kuten Ranta-Tampellan suunnitteluttamisesta ja rakennuttamisesta. Kivenpyörittäjän valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista.

2.

Raija Tevaniemi on mukana Tampereen kaupungin Viiden tähden keskusta –kehitysohjelmassa rakennuttajan roolissa. – Hanke on nyt jo saanut isoja muutoksia Tampereen keskustassa ja uusia ideoita kehitellään jatkuvasti niin keskustan yrittäjien, asukkaiden kuin ympäristön suhteen, Tevaniemi sanoo.

3.

– Infra- ja viherrakentamisen pitäisi kulkea enemmän käsi kädessä. Ei ole olemassa esimerkiksi vain katuja ja vain puistoja, vaan pitää ottaa kokonaisuus huomioon. Vastakkainasettelun sijasta olisi hyvä kuunnella toisiamme, Raija Tevaniemi sanoo.

 

Lisätietoja:

Rudus Oy

Iia Suikki, Markkinointipäällikkö, maisematuotteet

050 340 7478

iia.suikki(at)rudus.fi

 

Raija Tevaniemi, Rakennuttajainsinööri

Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue

050 523 2052

raija.tevaniemi(at)tampere.fi

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista
sähköpostiisi kerran viikossa.

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

 

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.