Laatu ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä

Kun Taneli Ristmeri perusti yhtiönsä vuonna 2015, hän oli vain 24 vuotias. Koulutustaustana hänellä oli ammattikoulusta hankittu talonrakentajan perustutkinto. Tänä päivänä Ristmeren perustama Buildie Oy tunnetaan maamme suosituimmasta infra-alan laadunvalvonnan sovelluksesta.

Buildie sovellusta käytetään nykyisin jo yli 100 kunnassa ja kaupungissa ympäri maan. Kimmokkeen innovaatioon Taneli sai työskenneltyään rakennuksilla.

Hän havahtui rakennustyömailla kohtaamiinsa epäkohtiin sekä suoranaisiin laiminlyönteihin ja halusi kiinnittää huomion rakentamisen turvallisuuteen ja laatuun.

Suomen Yrittäjät palkitsi Tanelin Suomen Vuoden nuorena yrittäjänä vuonna 2024 juuri hänen menestyksekkäästä työstään rakennusalan laadun parantamiseksi.

 

Rakennusalan puutteet poikivat uuden idean

Kouluikäisenä Taneli oli hiljainen poika, ja opettajat valittivat tämän istuvan oppitunneilla omissa maailmoissaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin kävi ilmi, mihin haaveilu voi johtaa. Joidenkin ihmisten kohdalla se voi olla suoranainen menestys tekijä. Yläasteella Taneli päätyi 10-luokalle, josta hän suuntasi ammattikouluun suorittamaan talonrakentajan perustutkintoa. Seuraavat vuodet menivät erilaisissa rakennusalan töissä.
– Ihmettelin sitä, miksei mikään muutu, vaan kaikki tehdään aina samalla tavalla kuin ennenkin. Eniten hämmästelin sitä, että saatettiin laittaa märkää eristevillaa seiniin tai annettiin siporex harkkojen vettyä koko talven loskasateessa. Huomasin, ettei laatu ollutkaan rakennusalan toimintakulttuurissa se tärkein tekijä, vaan nopeus, hän kertoo.

Hän muistaa kuinka kerrankin erään rivitaloyhtiön perustuksia tehtäessä pomo määräsi jättämään kesken vedeneristyskalvon asentamisen ja laittamaan vain hiekkaa päälle. Tiukan aikatauluraamin vuoksi oltiin siis valmiita tekemään tietoisia rakennusvirheitä.
– Sitten pääsin hetkeksi mukaan isäni tv-ohjelmatuotantoon, kun isä päätti rakentaa itselleen sadan vuoden talon. Asuimme Tampereella ja rakensimme uutta omakotitaloa Poriin entisen mummolan tontille, hän muistelee.

Ohjelmaa tehtäessä Taneli alkoi pohtia miten rakentamisen laatu voitaisiin varmistaa niin, että talo kestäisi todellakin sata vuotta.

Hän oivalsi, että jos jokainen työntekijä joutuisi vaikkapa päivittäin dokumentoimaan työvaiheensa, se parantaisi laatukulttuuria merkittävästi. Samalla talon rakennuttaja, jolle laadulla on eniten merkitystä, hyötyisi siitä. Tästä syntyi kimmoke uudelle innovaatiolle.

Buildie sovellusta kehitettäessä tavoitteena oli luoda helppokäyttöinen, kattava kenttätyökalu työturvallisuuden ja laadun hallintaan. Ratkaisu, joka samalla auttaisi ja jouhevoittaisi työmaan toimintaa.
– Sovelluksen kehittämisestä lähtien missionamme on ollut parantaa rakentamisen laatua pitkäjänteisesti, hän painottaa.

Taneli lähti hakemaan sovellukselle rahoitusta silloisen yhtiökumppaninsa Petri Saarisen kanssa, joka myös rakensi itse ohjelmiston. Vaikka Business Finlandissa oltiinkin periaatteessa hankkeelle myötämielisiä, siellä epäiltiin sen onnistumista.
– Kerroimme että tarkoitus on luoda niin helppokäyttöinen ratkaisu, että kuka hyvänsä pystyisi käyttämään sitä. He uskoivat meihin ja sanoivat, että linja on tämä: jos saatte yksityistä rahoitusta, silloin myös julkinen raha tulee mukaan, Taneli kertoo.

Lopulta kaverukset löysivät hankkeelle sijoittajat. Yksi heistä oli Tanelin isä Juha- Pekka Ristmeri, toisena oli tämän aiempi kirjanpitäjä Rauno Toikka. Ankkurisijoittajaksi saatiin vielä Leijonanluola tv-sarjasta tunnettu Kim Väisänen. Niin hanke sai ilmaa siipiensä alle ja lähti etenemään.

 

Lanseerauksessa lunta tupaan

Sovellus lanseerattiin asumisen, rakentamisen ja remontoinnin Asta-messuilla vuonna 2016

– Olimme haastatelleet sovellusta kehittäessämme omakotitalonrakentajia, joille alan haasteet olivat valjenneet kantapään kautta rakennushankkeen valmistuttua, kuvailee.

Nyt messuilla heitä oli ensimmäisenä päivänä vastassa rakennushankkeeseen lähtijöitä. Heidän silmänsä eivät olleet vielä avautuneet laadunvalvonnan tarpeille.

Taneli ja Petri arvelivat, että alan ammattilaiset ymmärtäisivät sovelluksen tuottamat edut.

Heidän näiltä seuraavana päivänä saamansa vastaanotto ei ollut kuitenkaan odotetun kaltainen. Joku urakoitsija syytteli Tanelia välistä vetäjäksi, toinen totesi, että ainoa takuu, jonka hän antaa asiakkaalle luovuttaessaan työmaan valmiina on rakentamisen perävalo.
– Emme halunneet silti luovuttaa, vaan jatkoimme myyntiponnisteluja. Ja jostain syystä se olikin yllätykseksemme sitten infra-asiakkaat, jotka kiinnostuivat ratkaisustamme, hän kertoo.

Tutustuttuaan sovellukseen ja nähtyään miten putkiliitokset dokumentoidaan ottamalla samalla valokuvat kustakin eri työvaiheesta, joku oli valmis kokeilemaan Buildien käyttöä, mutta ei ostamaan sitä. Asianlaita oli juuri siten, kuin eräs urakoitsija sen heille totesi: sovellus on kyllä oivallinen työkalu laadun dokumentointiin, mutta urakoitsijana hän tekisi vain ja ainoastaan sen, mitä tilaaja vaatii.
– Aloin pohtia, miten saamme tilaajat ymmärtämään, että dokumentointi on heille hyödyllistä.

 

Ensimmäinen infra-asiakas toimi päänavauksena

Tampereen Vesi kiinnostui ensimmäisenä infra-alan toimijana Buidiestä ja päätti hankkia sovelluksen käyttöönsä. Samalla se ilmoitti edellyttävänsä, että kaikki piti jatkossa dokumentoida sen avulla.

Taneli innostui hankkeen saamasta myötätuulesta siinä määrin, että hyppäsi vanhaan Toyota Avensikseen, jonka mittarissa oli jo 300 000 km, ja ajoi läpi kaikki reittinsä varrelle osuvat vesilaitokset. Myynti ponnistelut palkittiin ja hänen ilokseen 25 kaupunkia päätti hankkia Buildie laadun valvontasovelluksen käyttöönsä.
– Meille valkeni, että kaupungit ja kunnat olivat joutuneet kaikkien kilpailutus kierrosten seurauksena jo pitkään kamppailemaan laatuongelmien kanssa ja heille kysymyksen asettelu oli siksi tuttu. He halusivat työkalun, jolla he pystyisivät jatkossa varmistamaan, että alueen infra oli rakennettu laatustandardien mukaisesti, hän summaa.

Sovellus auttoi näin kuntia ja kaupunkeja varmistamaan dokumentoinnin avulla infrarakentamisensa laadun. Tätä nykyä Buildie on käytössä jo yli 100 kunnassa ja kaupungissa, ja jatkoa seuraa.

Julkisten hankintojen parissa periaate, jossa halvin hinta voittaa, tuottaa Tanelin mukaan monenlaisia haasteita. Kun hinta on painettu aivan liian alas, kasvaa samalla houkutus siihen, ettei hankkeen toteutus vastaakaan laatustandardeja. Tällaiset projektit pyritään sitten viemään nopeasti maaliin laadun kustannuksella.

– Tutkimusten mukaan noin puolet tapauksista, joissa vesi-infran putket eivät ole kestäneet käytössä, johtuu juuri rakentamisen laatupuutteista, eikä suinkaan materiaalien käyttöiästä, hän kertoo.
– Vesihuoltoinfran keskimääräinen elinkaari on tänä päivänä vain 50 vuotta, vaikka sen tulisi kaiken järjen mukaan nykymateriaaleilla ja -ratkaisuilla kestää tuplasti pidempään. On syytä kysyä mi hin katosivat ne puuttuvat vuosikymmenet, hän huomauttaa.

Dokumentoimalla rakentamista samalla kun rakennetaan, on laadunvarmistus vaivaton osa työskentelyä. Tällöin laatuvirheet saadaan kiinni heti, eikä vasta hankkeen päätyttyä tai vuosia sen valmistuttua.

Kattava dokumentaatio hankkeesta auttaa infran omistajaa vuosikymmenten päästä arvioimaan onko remontointiin todellista tarvetta, kun tiedetään tarkalleen, miten rakenne on tehty ja mistä osista se koostuu sen sijaan, että putkilinja tuomittaisiin vaikkapa yksittäisen vuodon takia saneerattavaksi.

 

Seuraavaksi Ruotsin markkinoille

Tänä päivänä Buildie Oy työllistää yhteensä 33 henkilöä.
– Emme ole mikään iso toimija, mutta ratkaisimme ongelman, johon toiset eivät nähneet tarpeelliseksi tarttua, ja nyt siitä ollaan kiinnostuneita muuallakin, Taneli huomauttaa.

Buildie Oy lanseeraa palveluaan paraikaa naapurimaahamme Ruotsiin, jossa se on käytössä jo kuudella eri paikkakunnalla. On hämmästyttävää, että Tanelin kaltainen tavallinen nuori talonrakentaja pystyy luomaan toimialaa mullistavan käytännön.
– Rakennusalalla on runsain määrin laatuohjeistuksia ja regulaatiota, mutta niin kauan kun työtä ei pyritä tekemään mahdollisimman kestävästi ja laadukkaasti, asiat eivät muutu. Ja koko ala tietää sen, hän toteaa.

Taneli huomauttaa, että Suomessa puhutaan vesihuollon parissa 20 miljardin euron säästöistä tulevan 100 vuoden aikana, jos infran elinkaari nostetaan sataan vuoteen. Ja summaan on laskettu vasta vesi-infra. Muu infrarakentaminen on oma lukunsa.

Vesilaitosten haasteena on, etteivät ne pysty investoimaan riittävästi, ja näin korjausvelka vain kasvaa. Samaan aikaan kuntien ja kaupunkien poliitikot vaativat vesilaitoksilta tulosta. Ja tämä ongelman asettelu toistuu myös Ruotsissa ja Norjassakin.

Kunnat ja kaupungit ovat kuitenkin lähteneet nyt muuttamaan omaehtoisesti toimintaansa.

Taneli myöntää, että dokumentointia tehdään toki edelleen puutteellisesti vielä tietyissä infran segmentissä. Hän antaakin poliitikoille seuraavan vinkin.
– Kysykää infran omistajilta, miten varmistetaan infran laatu ja elinkaari. Mikä on tyypillisin vuosittain esiin nouseva laatu virhe, ja miten siltä voitaisiin välttyä. Kannattaa kysyä myös, miten on rakennusturvallisuuden laita tällä hetkellä ja mitä sille olisi tehtävissä. Nämä kysymykset paljastavat, keskitytäänkö laatuun aidosti, vai tehdäänkö asiat kuten ennenkin, hän huomauttaa.

 

Viimeisin innovaatio uusi työturvallisuussovellus

Taneli kertoo havainneensa kymmenen vuoden yrittäjätaipaleensa aikana, että turvallisuusmittauksen luotettavuus ei ole aukoton. Tuloksia saatetaan manipuloida ja turvallisuusmittauksia tehdään jopa työmaiden ulkopuolella.
– Totesimme tämän kun mobiilisovelluksella poimimme ajan, turvallisuushavainnon keston ja gps sijainnin. Hämmästykseksemme eräskin urakoitsija oli tehnyt turvallisuusmittausta moottoritiellä ajaessaan kotiin, hän kertoo.

On tunnettu tosiasia, että turvallisuus ja laatu kulkevat käsi kädessä.
– Jos kaveri on montun pohjalla ja pelkää kaivannon sortuvan päälleen, hän haluaa varmasti mahdollisimman pian sieltä pois, eikä ehdi paneutua riittävällä huolellisuudella putkiliitoksen laatuun, hän toteaa.

Vastauksena näihin haasteisiin Buildie lähti kehittämään täysin uuden tyyppistä työturvallisuusmittaukseen soveltuvaa työkalua, jota ei voitaisi huijata.
– Lanseerasimme viime vuonna sovelluksen, joka tekee työturvallisuusmittaukset luotettavasti vain ja ainoastaan paikanpäällä, hän valottaa.

Buildie on siinä mielessä erikoinen innovaatio, että se oli ratkaisu, jota kukaan ei pyytänyt.
– Kaiken voi kuitenkin tehdä paremmin ja me koimme velvollisuudeksemme toimia asiakkaan puolesta, Taneli kertoo.

Hän perää alalle tervettä vanhan ajan ammattiylpeyttä.
– Myös Göteborgin yliopiston tutkimus vahvistaa, että työn esittely ja dokumentointi nostaa ihmisten kokemaa ammatillista ylpeyttä ja lisää halukkuutta tuottaa korkeaa laatua, hän toteaa.

Taneli Ristmeren viesti koko alalle on, että laatuun ja työturvallisuuteen panostaminen on pitkällä jänteellä kaikkien paras.

 

Dokumentointi ja laadunvarmistus eivät ole pelkkä infratyömaiden etuoikeus

– Jokainen kuluttaja voi vaatia, että eri rakennusvaiheet on dokumentoitava, eikä se ole keneltäkään pois. Me toimimme tällä infra-alalla, mutta tänä päivänä löytyy jo kymmeniä järjestelmiä, joilla tällainen rakennusalan dokumentointi on mahdollista ja siitä kannattaa tehdä itselleen standardi, hän kannustaa.

Hän toivoisi Suomeen talonrakentamiseen esimerkiksi katkeamatonta kuivaketjua vähän samaan tapaan, kuin meillä on elintarvikealalla jo katkeamaton kylmäketju. Se olisi jo itsessään merkittävä parannus, joka estäisi hometalojen syntymisen.
– Itse asiassa Oulun rakennusvalvonnan entinen johtaja Pekka Seppälä lanseerasi jo sellaisen toistakymmentä vuotta sitten, mutta jostakin syystä se ei edelleenkään ole tätä päivää. Siksi eristevillat voivat edelleen kastua sateessa, ja se saattaa olla tapahtunut jo rautakaupan pihassa, hän toteaa.

Katkeamattoman kuivaketjun kaltaisista innovaatioista voisi kuitenkin olla jopa vientituotteeksi asti.
– Esimerkiksi Ruotsissa meitä suomalaisia pidetään hullunrohkeina propellihattuina, ja se, onnistuuko suomalaisyritys siellä, on monesti kiinni siitä, miten kotimarkkina on ensin ottanut ratkaisun vastaan. Jos halutaan Suomi kuntoon, pitää olla avoimia uusille innovaatioille, ja liittyä mukaan talkoisiin, Taneli Ristmeri toteaa.

Haastattelu: Irmeli Kojonen
Kuvat: Buildie Oy

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.