Kolmannella kvartaalilla saavutettiin pohja julkisen rakentamisen määrässä. Pohjalukemasta on noustu vuosisummassa jo noin 10 prosenttia. Taso on kuitenkin edelleen matala ja viimeksi näin alhaalla oltiin vuonna 2017. Rakennuslupien määrä on myös kasvavalla uralla. Puurakentamisen markkinaosuus julkisessa rakentamisessa on jatkanut laskuaan.
Asuntorakentamisen määrä on edelleen ennätyksellisen alhainen
Syyskuun loppuun mennessä on aloitettu noin 15 000 uuden asunnon rakentaminen. Aloitettujen asuntojen vuosisumma laskee kuitenkin edelleen nykyiseltä 20 000 asunnon tasolta eikä rakentamisen määrän pohjaa asuntorakentamisen osalta ole vielä nähty. Valmiiden asuntojen varasto on julkisesta keskustelusta huolimatta edelleen kokonaisuutena maltillisella tasolla noin 2000 asunnossa.
Puurakentaminen puolustaa edelleen markkinaosuuttaan
Puukerrostalojen markkinaosuus aloituksissa on hieman noussut vuoden 2023 aikana ja oli 5 % syyskuun lopussa. Forecon arvioi kaikkien asuntoaloituksien vähenevän kerrostaloissa 49 % ja pientaloissa 40 % tänä vuonna. Muiden kuin asuntojen aloitusmäärä kuítenkin kasvoi vastoin ennusteita 23 %.
Puurakenteet ovat halventuneet yli 10 % vuodentakaiseen verrattuna
Puurakenteiden hinta oli yli 10 % alhaisempi verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna. Yleisesti rakennuskustannukset nousivat n. 1,4 prosenttia, kun työkustannus jatkoi nousuaan, vaikka materiaalien hinnat ovat laskenut.
Asuntorakentaminen keskittyy aikaisempaa voimakkaammin pääkaupunkiseudulle
Uusien asuntojen aloittaminen on laskenut Uudellamaalla vain 20 %, kun vastaavaan aikaan Pirkanmaalla aloitukset ovat vähentyneet 45 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 47 %. Jossain maakunnissa, kuten Etelä- ja Pohjois- Karjalassa lasku on ollut yli 70 %.
Julkisen rakentamisen suunnasta tulisi pitää kiinni
Rakennustuotteiden hintojen laskun ja vapaan kapasiteetin vuoksi nyt on otollinen hetki julkiselle toimijalle investoida omiin rakennuskohteisiinsa. Alkaneesta hyvästä kehityksestä tulee huolehtia ja varmistua määrän kasvun jatkumisesta. Eritysesti ARA:n kohdistuvat mahdolliset leikkaukset ovat väärän suuntaisia toimia ja ainakin leikkausten ajoitusta tulisi harkita vakavasti.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matti Mikkola, 040 829 4026